Naiset, on sitä ennenkin selvitty!


Tiedättekö sen sanonnan kun aina verrataan entisaikojen perheenäiteihin ja sen kauden kotioloihin? Kyllä sitä siihen aikaan hoidettiin lapset ja lehmät eikä valitettu, vaan eipä hoidettu!

Kyllä minä olen niin monta kertaa miettinyt, että voi millaisia superäitejä silloin 100 vuotta sitten Suomessa oli. Naiset todella olivat rautaa: synnytettiin pellonlaidassa ja jatkettiin töitä heti hien laannuttua. Ja sitten tulee se alemmuuskompleksi, että miten sitä ei nykyään selviä edes yhden lapsen kanssa, kun kotona on tasa-arvoisesti kotitöitä tekevä mies, vedet tulee sisälle ja perunatkin saa kaupasta. Olen aina tykännyt niistä hetkistä, kun mummoni kertoo minulle hänen lapsuustarinoitaan. Oli sisaruksia ja eläimiä, oltiin omavaraisia, töitä tehtiin aamusta iltaan ja tyydyttiin siihen mitä oli (jos oli sitäkään vähää). Näissä tarinoissa on asennetta ja kerta toisensa jälkeen sitä jää ihmettelemään, että kuinka sitä on selvitty kun kaikki oli niin vaikeaa ja raskasta.

Mutta nyt tulee paljastus: ei ne entisajan äidit selviytyneet yhtään sen enempää tai paremmin kuin me hyvään tottuneet nykyäidit!

Ajauduin nimittäin kuuntelemaan Yle Areenasta haastattelua vuodelta 1955, jossa kyseltiin monilapsisen perheen arjesta. Lapsia oli 19 ja pariskunta oli iältään noin nelikymppisiä. Aika äkkiä minulle selvisi, että perheen isommat tytöt huolehtii lehmistä kuten myös hieman nuoremmista sisaruksistaan. Pojat hoitivat metsätyöt ja kaiken muun fyysisen suorittamisen. Perheenpääksi tituleerattu isä oli sairastellut jonkin verran ja hän kertoikin, että hän lähinnä katselee kauempaa nuorten töiden tekoa. Äiti kertoi vuorostaan, että hän tekee päivässä kolme kertaa ruokaa katraalle ja hoitaa siinä sivussa kehdossa torkkuvaa kuopusta, joka on puolivuotias. Ne hetket kun hän ei valmista 15 litran kattilassa soppaa kuluu koko perheen astioiden tiskaamiseen. Siinä onkin tiskaamista, jotta astiat ovat taas valmiina seuraavaan ateriaan. Emäntä kertoi hieman nauraen, että jos johonkin väliin jää aikaa niin hän kutoo uutta tai parsii koko perheen rikkoutuneita vaatteita. Myös talon isäntä on kuulemma valjastettu kudontahommiin, jotta kaikille saadaan villavaatteita talveksi.

 

 
Jäin aivan ihmeissäni miettimään sitä kohtaa, kun talon emäntä sanoi, ettei hän tosiaan muuta ehdi tekemään kun seisomaan keittiössä, eikä hän siinä seisoisi jos tyttäret eivät auttaisi. Toki heillä oli todella monta lasta, eikä lapsia yleensä ihan noin paljon entisajan perheissä ollut. Kyllä siinä pian ajatteli, että vaikka ennen vanhaan oli varsinkin fyysisesti rankempaa ja elettiin todellisessa köyhyydessä niin ei ne äidit pystyneet suorittamaan kuin peruselämiseen liittyviä askareita. Eipä siihen aikaan paljon muita tehtäviä naisilla ollutkaan. Toki ne äidit, joilla lapsia oli vaikkapa viisi ehti tehdä muutakin. Perheen tytöt eivät välttämättä olleet niin vanhoja vielä, että navetta -ja siivoushommat olisivat luonnistuneet. Tämän hetken vanhemmilla on oltava aikaa ja jaksamista muuhunkin toimintaan. Monesti vietämme myös paljon aikaa poissa kotoa.

Tässä kohtaa uskallankin julistaa, että me nykynaiset saadaan ihan vapaasti todeta, että ei tästä kaikesta aina selviydy!

Ihan tosissaan, on meillä nykyajan äideillä ja isillä aikamoiset paineet kannettavana harteillamme. Vaikka en väheksy vanhaa aikaa ja sen haasteita, niin mietitäänpä vaikka sitä, että äidit käyvät nykyään töissä. Me tykätään myös harrastaa ja välillä tavata ystäviä. Jotkut meistä myös opiskelee! Ei 20-luvun Suomessa ollut valkoisia korkeakiiltolipastoja, joista piti hinkata näpinjälkiä päivittäin pois. Ei ollut jokaisella lapsella omaa huonetta, joka tuunattaisiin sisustuslehtien mukaisiksi. Taloissa ei muutenkaan ollut kuin esimerkiksi iso tupa ja makuukammari, asuttiin pienesti ja säästyttiin siivousurakoilta. Nainen sai näyttää rehevältä emännältä, aamulla iskettiin huivi päähän ja illalla pestiin lanta pois kasvoilta. Kuntosaleja ei tarvittu tai ainakaan ne eivät määrittäneet naisia. Kalentereita ja kelloja ei katseltu, saati otettu hienoja kuvapäivityksiä someen joka välissä. Kaiken ei tarvinnut olla tiptop. Mutta ehkä kaikesta ei myöskään saanut sanoa ääneen vaan tuntemukset pidettiin omana tietona. Asia, joka luultavasti on pysynyt samana on tietynlainen pärjäämisen kulttuuri, apua ei turhaan pyydetä ja kaikille sanotaan että ihan hyvin tässä menee. 

Joten ollaan jatkossa ihan ylpeitä itsestämme ja äitiydestämme, ajat ovat todellakin muuttuneet. Meille on tullut niin paljon uusia tehtäviä hoidettavaksi, että mitäköhän tuo haastattelun Alina siihen tuumaisi.

______________________________

SEURAATHAN JO Facebookissa?

Tai hyppää mukaan INSTASSA!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit