Lapsiperheen lääkekaappi

Noniin, lempiaiheeseeni (sivuaa kuitenkin hoitotyötä)! Vaikka olenkin hieman lääkevastainen äiti niin en minä hoitovastainen ole. Olisinpa voinut kirjoittaa tämän postauksen hoitajan näkökulmasta, mutta kaikki aikanaan.

Kesä on tulossa ja se saattanee tarkoittaa lisääntyviä naarmuja tai jopa vaaratilanteita. Meillä niihin on varauduttu aika hyvin ja esittelen mielelläni meiltä löytyvät tarvikkeet kotona annettavaan ensiapuun ja ihan tavalliseen lapsen flunssan selätykseen. 

 
 
Ensiapupakkaus: tämä kulkee kätevästi mukana autossa mutta myös mökillä. Sisältö on kaikenkattava. Sen lisäksi että tämä pakkaus sisältää paljon sidostarvikkeita niin meillä on niitä vielä kotona pilvin pimein. Koskaan ei tiedä jos vaikka tarvitsee tehdä paineside, lapselle tai aikuiselle.
Apuvälineet: stetareiden lisäksi meillä on manuaalinen verenpainemittari, mutta en ole kokenut aiheelliseksi hankkia lapselle sopivaa mansettia. Korvalamppu on edelleen hankinnan alla. Minut on opetettu käyttämään kyseisiä välineitä, mutta en koskaan diagnoisisi itse lastani. Olisi muuten tosi kätevää jos apteekista saisi kudosliimaa, toki sitä pitäisi osata käyttää oikein ja vain oikeassa tilanteessa.
 
Flunssakuume: perusvalmisteena kipuun ja kuumeeseen meillä käytetään Panadolia. Nenäsumutteesta on löytynyt apua pahimmassa räkätaudissa ja korvatulehduksia ei onneksi ole ollut, mutta kun se iskee niin puuduttavat tipat voivat olla kätevät. Nykyisten tutkimusten mukaan suurin osa korvatulehduksista on hoidettavissa pelkällä kivun hoidolla ilman antibioottilääkitystä. 
 
Muut valmisteet: desinfiointiaine ja kortisonivoide on hyvä olla varalla. Vaikka tuo korvaspray ei ole lääkinnällinen tuote niin ainakin meillä korvat erittää paljon ja kannattaa muistaa ettei korvaan saa työntää mitään, joten tuo suihke on koettu meillä hyödylliseksi. Keskellä on hiilitabletteja, niitä voi käyttää apuna pahaan ripuliin, mutta ennen kaikkea ne on hankittu myrkytystapauksia varten (toivottavasti ei tarvita niitä koskaan). Meillä esimerkiksi kaikki lääkkeet on korkealla kaapissa, niin korkealla että lapsi ei edes tuolilla ylety niihin. Muun muassa Panadolin liika-annostus on käytännössä tappava ja siihen ei vaadita edes aikuisen kohdalla montaa pilleriä että maksa pettää. 

Löysitkö jotakin täydennettävää? :)

Näiden tuotteiden lisäksi meillä on tietenkin erilaisia laastareita, kuumemittareita, voiteita ja punkkipihdit. Punkeista puheenollen, tämän postauksen teko keskeytyi kun huomasin iltapalapöydässä Emilion korvanlehden punoittavan. Katsoin että eeeei helvetti, punkki. Se oli ehtinyt jo kasvaa ja se oli niin vaikeassa paikassa rustossa etten uskaltanut ottaa sitä pois vaikka olen tottunut poisottaja. Ihan hirveä tuskanhiki iski ja lähdettiin päivystykseen. Päästiin onneksi nopeasti sisään ja tarkastin itse punkin poisoton jälkeen, jotta se oli ehjä. Halusin myös että korvat katsotaan lampulla ja kyselin mahdollisista vasta-ainetesteistä. Tottakai mietin nyt seuraavat viikot ja kuukaudet että entä jos (borrelioosi, puutiaisaivokuume).. Poika oli niin reipas: hiljaa ja paikoillaan vaikka poisotto tuntui vaikealta jopa ammattilaisille. Palkintona pieni mies näki tietenkin ambulanssin. Kotona putsasin korvan, siinä vaiheessa tuli itkukin. Se oli hieman turvoksissa ja selvästi kipeä, joten annoin lääkettä. Sitä vain jäin miettimään, että eikö tällaisissa tapauksissa anneta ihmisille antibioottiprofylaksiaa? Lääkäreitä linjoilla?

Mutta, postaus olisi jatkunut vielä näin ilman illan tapahtumia.. Tarvittaessa apteekista hankittavien tuotteiden listalla pidän niin sanottua ripulioksennusjuomaa. Myös uusi voimassaoleva kyypakkaus täytyy hankkia ja sitä voi käyttää myös anafylaksian iskiessä. 

Aloitin muuten tänään kesäopinnoissa lastentautien kurssin. Lääkehoitoa se ei käsittele kovin laajasti, mutta se tulee meille nyt syksyllä lasten hoitotyön jaksolla ja harkassa. Ammatillisesti minua kiinnostaisi myös lisäkouluttautua lääkkeitä määrääväksi sairaanhoitajaksi. Kokemuksia?

______________________________

SEURAATHAN JO Facebookissa?

Tai hyppää mukaan INSTASSA!

Kommentit

  1. Meiltä löytyy noiden lisäksi Perskindolia (ihan paras aikuisten lihasjumeihin), joditabletteja ja sitä Osmosalia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en huomannutkaan käydä tässä aikuisia läpi ollenkaan, heh. Eikös joditableteilla varauduta katastrofiin tms.? :)

      Poista
    2. Säteilyonnettomuuteen. STUK suosittelee, että kaikkien kotona olisi joditabletteja varalta. Onnettomuuden sattuessa ne on erittäin tärkeitä varsinkin lapsille. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit